kyykkyhaaste, päivä 22

Täytyypä tässä tehdä tunnustus, että minulta jäi viime viikonloppuna yksi päivä kyykkäämättä. Syytän polvea, joka kipeytyi sen verran, että katsoin parhaaksi olla ärsyttämättä sitä lisää. Hyvä uutinen on se, että polvi on taas ruodussa ja kyykkääminen on alkanut taas sujua. Pystyn jo pysymään kyykkyasennossa kuusi minuuttia kerrallaan ilman suurempia ongelmia.

Tässä on myös käynyt niin kuin epäilinkin, että ensimmäisen viikon jälkeen tullut tasaantumisvaihe, jossa liikkuvuus ei mainittavasti tuntunut lisääntyvän on nyt ohitettu ja liiikkuvuus tuntuu taas lisääntyvän. Tällä hetkellä mietin jopa mahdollisuutta jatkaa liikkuvuusharjoituksia haasteen jälkeenkin. Ehkä kuitenkin vaihtelun vuoksi otan työn alle jonkin toisen alueen liikkuvuuden. Harjoituksia on monia ja muutama minuutti päivässä liikenee kyllä treenaamiseen vaikka joka päivä.

Alaselkä kiittää selvästi tästä kyykkäämisestä. Huomaan että varsinkin työssä päivittäin rasittuva ristiselkä toipuu paremmin päivän rasituksesta kun se saa levätä kunnolla syväkyykkyasennossa.

Positiivinen sivuosuma on ollut myös liikkeen lisääntyminen vaurioituneessa nilkassa. Toivoinkin salaa, että pitkät venytysajat kohdistuisivat jäykän nilkan nivelkapseliin ja palauttaisivat kauan kaivattua liikettä. Veikkaanpa että tässä pikkuhiljaa on aika kaivaa lenkkitossut talviteloilta ja näyttää ainakin itselleni, että juokseminen sujuu taas ja että kesän lopulla ei kukaan enää huomaa jalan koskaan poikki olleenkaan. Veikkaan että pohjeluun pieni kuhmu paranee sekin luuston uusiutuessa ja kuormituksen ohjatessa luukudoksen muodostumista.
En jaksa oikein uskoa parantumattomiin vammoihin. Kun kehoa huoltaa liikunnalla ja ruokkii sitä terveellisellä ruualla, moni vaiva häviää ihan itsestään.

30/30 kyykkyhaaste, päivä 9

Haasteen suorittaminen etenee tasaisen tappavaan tahtiin. Alun into on jo vähän laantunut, sillä näyttää siltä ettei alussa tapahtunut hurja liikkuvuuden lisääntyminen jatkukaan koko kuukauden ajan. Tajusin myös että olisi pitänyt ottaa kuva kyykystä painojen kanssa ennen haasteen aloittamista, jotta olisi voinut ottaa toisen kuvan sen jälkeen niin että liikkuvuuden lisääntyminen olisi jotenkin kuvallisesti todistettu, nyt saatte vain uskoa sanaani.

Fitness piireissä, ehkä muissakin yhteyksissä, on tunnetaan nimi Jack LaLanne, jonka elämäntyön sanotaan oikeastaan synnyttäneen koko fitness-kulttuurin. Sinänsä asia ei minua lämmitä, koska vaikka mielelläni tunnustan ihmisten ansiot, en usko että henkilönpalvonta tekee minusta yhtään viisaampaa, vahvempaa tai terveempää. LaLannen teesit olivat, että ruuan on oltava luonnollista ja terveellistä, ei tehdasvalmisteista roskaa ja liiikunnan monipuolista ja päivittäistä. Olen ymmärtänyt että hänen ohjelmaansa kuului sekä voimistelua että painoharjoittelua. Se ei ole mielestäni kauhean kaukana siitä mitä nykyään kutsutaan toiminnalliseksi harjoitteluksi.

Olen leikitellyt ajatuksella, että kuukauden ihmeharjoittelun sijaan asettaisin omaksi tavoitteekseni myös vaikka yhden uuden 30:n jakson lisäämisen harjoitteluun. 30/30/30, kolmekymmentä minuuttia liikkuvuusharjoittelua, kolmenkymmenen päivän ajan, kolmenkymmenen vuoden ajan. Kirjoitettuna kömpelön näköinen ajatus, mutta ymmärrätte varmaan oleellisen.

Dave Draper 25-vuotiaana ja 70-vuotiaana

Ihmedieetit ja kuntokuurit menevät viimeistään siinä kohtaa mönkään kun ne loppuvat. Itsestäni tiedän taatusti sen että en kolmenkymmenen päivän kuluttua ehkä enää koskaan vietä puolta tuntia päivässä syväkyykyssä istuen. Syy on se, että en istu syväkyykyssä sen vuoksi että on hauskaa leikkiä inkkaria vielä kolmikymppisenäkin (vaikka onhan se), vaan sen vuoksi että kuukauden kuluttua pystyn kyykkäämään levytangon kanssa niin, että saan reisilihakseni treenattua niiden koko liikelaajuudelta, ilman että tarvitsee pelätä alaselän ja polvien puolesta koko suorituksen ajan. Harjoitukset voi suunnitella niin, että ne rakentuvat sen päälle mitä aiemmin on harjoiteltu.

Minulla on ollut viimeisen vuoden ajan ongelmia liikkuvuuden kanssa. Olen päästänyt itseni hiukan repsahtamaan. Nyt kun päivittäinen tai lähes päivittäinen treeni on ollut yli puoli vuotta vain muisto, sen alkaa huomata. Jos kehoa ei koskaan haasta eikä anna sen tehdä niitä liikkeitä, joita se periaatteessa pystyisi tekemään, kohta sitä on niin mieleltään ja ruumiiltaan kaavoihin kangistunut, ettei oikeasti pystykään.

Tämä ei ole moite, tämä on hyväntahtoinen muistutus siitä, että pitäkää ihmiset huolta itsestänne. Venytelkää, käyttäkää lihaksia, liikkukaa ulkoilmassa, syökää oikeaa ruokaa ja heittäkää pullat vesilinnuille. Jos kroppa alkaa kangistua ja lihakset alkavat särkeä, menkää hierojalla tai osteopaatille tai vaikka kansanparantajalle, mutta tehkää asialle jotain ennen kuin jonain päivänä huomaatte että jalat menevät alta aivastaessa, kun ruoto on alkanut rapistua. Vaivoja on aina helpompi ennaltaehkäistä kuin hoitaa. Ja jos teillä on jo jokin vakava diagnoosi, niin muistakaa silloinkin että se ei tee immuuniksi kaikille muille sairauksille ja vaivoille, joita liikunnalla voi ehkäistä.

Itse olen jo pitkään ilmoittanut treenimäärieni syyksi laiskuuden ja saituuden. Elämästä tulee kohtuuttoman vaikeaa, jos päästää itsensä rapakuntoon ja tili jos toinenkin menee lääkkeisiin ja lääkärinlaskuihin siinä vaiheessa kun jokin elitasosairaus puhkeaa.

30/30 - 3

Tartuin haasteeseen: vietä 30 minuuttia syväkyykkyasennossa 30 päivän ajan. Tällä hetkellä on menossa päivä 3 ja tänä aamuna lähentäjälihaksissani oli tunne kuin niitä olisi venytetty.
Syy tällaiseen äärimmäiseen urheiluun on se, että olen aikoinani kyykännyt todella paljon. Sen jälkeen olen kuitenkin ollut useamman vuoden sen kummemmin kyykkäämättä ja viime vuonna oli puolen vuoden jakso, että kyykky oli minulle fyysisesti mahdoton liike. Vammat, yksipuolisesti kuormittava työ, jonka liikekaavasto toistuu samanlaisena päivästä toiseen ja se että mukava elämä vie mennessään ja kulmasoffalla on kiva pötkötellä ovat johtaneet siihen, että entinen liikkuvuus on ollut enää mukava muisto parin viimeisen vuoden ajan.

Olen ajatellut, että olenhan minä vielä notkea, niin kuin olenkin. Luultavasti olen paremmassa kunnossa kuin ikäiseni mies keskimäärin, mutta siitä huolimatta, jos kehoa ei liikuta monipuolisesti, kohta ei enää pysty liikkumaan monipuolisesti. Kolme päivää liikkuvuusharjoittelua tehtyäni huomasin tekeväni kylmiltäni potkuja, joita en mukamas ole pystynyt hetkeen tekemään kunnolla. Tunsin oloni hiukan tyhmäksi. Hyvä puoli tässä on se, että pienen tunteen hölmöydestä voi hyvin antaa mennä menojaan, kun aavistus liikkumisen ilosta hiipii mieleen.

Olen aina rakastanut sitä tunnetta että pystyy liikkumaan vapautuneesti. Akrobatia, kiipeily, sukeltaminen ja vaikka leikkimielinen tappeleminen, sticky hands tyyppinen sparraaminen varsinkin, jossa kehoa käytetään spontaanisti, jossa jokainen liike virtaa toiseen liikkeeseen antaa erikoisen tunteen siitä että toimii syvässä harmoniassa sekä itsensä että ympäristönsä kanssa. Se tunne on viime aikoina ollut vain muisto, mutta jo nyt kun liikkuvuus on hiukkasen parantunut, haaveilen että voisin taas saada kokea sen.

Onko elämää vamman jälkeen?

Murtuma, leikkaus ja immobilisaatio. Niissä merkeissä vietin viime kevään. Heinäkuussa aloitin kuntoutuksen. Jos tavoittelisin lihasvoimaa ja liikkuvuutta, jotka riittävät arkiseen aherrukseen, olisin jo täysin ennalleni toipunut. Kuitenkin urheilu, tai nykyään paremminkin kuntoilu, on sen verran suuri henkireikä, että minun on ollut aivan pakko asettaa rima korkeammalle. Ajattelin käsitellä tässä blogissani ajatuksiani siitä mitä kuntoutuminen on vaatinut ja miten se on onnistunut.

Pyrin jo leikkausta seuraavana päivänä aloittamaan päivittäisen jumppaamisen, jotta terveet osat jalkaani pysyisivät kunnossa ja että toimintakyky alenisi mahdollisimman vähän. Kipu ja epämukavuus unohtuvat nopeasti, mutta nyt kun asiaa tarkoituksella muistelen, mieleeni palaavat hermosäryt, turvotus ja yölliset jumppahetket, kun kipu herätti. Pahin vaihe oli ohi parissa viikossa, kun rakenteet jalassa alkoivat kuroutua uudelleen kasaan ja koipea piti kasassa muukin kuin titaaninaulat ja ompeleet.

Yritin jossain vaiheessa myös asetella TENS-laitteen elektrodeja kipsin alle, mutta se oli huono idea. Kannatti kuitenkin kokeilla, mutta kyllä se lihasten sähköinen ärsyttäminenkin näköjään vaatii sen että ne pääsevät supistumaan vapaasti.

Aktiivisesta jumppaamisesta huolimatta kipsistä kuorittu tikku ei muistuttanut kuin etäisesti tuntemaani jalkaa. Varsinaisella kuntoutuksella oli kolme keskeistä tavoitetta:

1. Hermotuksen uudelleenaktivointi, jotta uuden vamman riski pienenisi
2. Liikelaajuuden palauttaminen, jotta jalkaa voi harjoittaa
3. Lihasvoiman lisääminen, jotta nestekierto jalassa vahvistuu ja toipuminen nopeutuu

Koska hermotus oli lamaantunut, kaikki kipsauksen aikana mahdottomat liikkeet aiheuttivat kipuaistimuksen. Ensimmäisinä päivinä olin muutaman kerran epäluuloinen sen suhteen onko kivun aiheuttava liike luonnollinen vai hajosiko jalka jo uudestaan. Kynnyksen päälle astuminen paljaalla jalalla kirvelsi kuin... no, pidetään blogi painokelpoisena, sattui tosi paljon.

Liikelaajuudet olivat mitättömät, en muista enää tarkkoja asteita, joita ortopedi jälkitarkastuksessa luetteli, mutta jalka oli käytännössä jämähtänyt asentoon, johon se oli kuudeksi viikoksi sidottu ja molemmin puolin nilkkaa liikettä rajoittivat myös luuhun asti ulottuvat leikkausarvet.

Tasapainoharjoitukset aloitin kutakuinkin saman tien kun kipsi poistettiin. Hermotusta harjoitin mielikuvaharjoituksilla ja kevyillä jumppaliikkeillä. Alkuun pelkkä seisominen oli hankalaa, vaikka olin jättänyt kävelykepitkin pois heti kun se ortopedin ohjeiden mukaan oli mahdollista. Yhtä kyynärsauvaa käytin pidemmillä matkoilla ontumista vähentääkseni ja liikekaavastoani suojellakseni. Pidin kuitenkin mielessä koko ajan, että päivittäinen pieni harjoitus on ehdottoman tärkeää, että toimintakyky palautuu.

Koulutettu hieroja Santeri Humina, ortopedinen osteopaatti Harri Rovio, fysioterapeutti Miika Wikberg ja fysioterapeutti Jussi Ojaniemi auttoivat kuntoutuksessa pyyteettä, ammattitaitonne ja osaamisenne säästi minulta paljon tiedon etsimisen vaivaa, myös tehdyt hoidot auttoivat ja jouduttivat parantumista. Siitä suuri kiitos.

Säännöllinen harjoittelu pienestä kivusta huolimatta yhdessä säännöllisten hoitojen kanssa palauttivat toimintakyvyn noin puolessa vuodessa lähes ennalleen. Hissiä en käyttänyt juurikaan, ennen kuin jalka kesti kiipeämisen viidenteen kerrokseen. Venyttelen edelleen säännöllisesti ja pyrin käymään kuntosalilla ainakin kolmesti viikossa. Kävelylenkkejä teen pari viikossa.

Oleellista kuntoutumisen kannalta on tuntunut olevan arpikudoksen pehmentäminen hieromalla ja kuppaamalla, nilkan liikelaajuuden palauttaminen mobilisoinnilla ja manipulaatiolla. Lihasvoiman palauttaminen, jotta lihaksen voima voittaa nivelkapselin jäykkyyden, ja monipuolinen liikkuminen, jotta mahdollisimman moni liikesuunta tulisi aktivoitua uudestaan.

Tämä on tiivistelmä siitä miten asiat etenivät. Ei ole ehkä kaikkein tehokkainta jäsennellä ajatuksiaan blogin muodossa, mutta jos joku asia herättää kysymyksiä, yritän vastata parhaani mukaan ja ehkä kirjoitan vielä jostain tietystä vaiheesta tai fysiologisesta ilmiöstä tarkemmin.

Yhteystietoni löytyvät nettisivuiltani www.koulutettu-hieroja.fi, jos sinulla on vastaava vamma, olen melko varma että osaan auttaa myös sinua kuntoutumaan entisellesi. Minä sain apua ja tahtoisin puolestani auttaa muita.