Kuudes päivä

Liikkuvuus on parantunut, kyykkyyn pääseminen on helpompaa, mutta siitä nouseminen on varsinkin pidemmän istunnon jälkeen edelleen hankalaa. Tänään kävin pitkästä aikaa seinäkiipeilemässä, lisääntynyt lonkkanivelen liikkuvuus ja tietysti se että painoni on viime aikoina pudonnut (aloitin pari viikkoa sitten toisenkin projektin) helpottivat kiipeilemistä. Jo jonkin aikaa silloin tällöin kenkutellut vasen polvikaan ei inahtanutkaan koko puolentoista tunnin kiipeilyn aikana.

Tässä vaiheessa tosin tulee mieleen, että noinko nopeasti liikkuvuus todella lisääntyy. Olen harjoitellut ahkerasti puoli tuntia päivässä joka päivä kuuden päivän ajan. Periaatteessa se on mahdollista, varsinkin kun en aloita nollasta, vaan taustalla on monen vuoden urheilu, josta suuri osa ajoittui sattumalta kasvuikään.

Huomasin myös, että lihasvoima on palautunut vamman jälkeen melko hyvin. Uskoisin, että jos vain jaksan harjoitella, saatan jopa saada palautettua ponnistusvoiman entiselleen. Nilkan liikkuvuus on edelleen ongelma, mutta koska nyt harjoitetaan liikkuvuutta, ajattelin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja kohdistaa osan venytyksestä nilkkaniveleen. Kun venytys kestää yli minuutin, se alkaa kohdistua nivelkapseliin ja muihin nivelen tukirakenteisiin. Päivittäinen venytys taas aktivoi myös hermostoa ja opettaa kehon sallimaan enemmän liikettä.

Sillä on todella suuri vaikutus liikkuvuuteen, miten paljon kuvittelee voivansa liikkua. Jos ajattelee suoriutuvansa vain riskittömästä perusliikkumisesta, niin luultavasti se on totta. Jos ajattelee pystyvänsä liikkumaan haastavilla tavoilla ja monipuolisesti, sekin lienee totta. Hermoston kannalta monimutkainen liikesarja ja yksinkertainen liikesarja ovat samanarvoisia.
Olemme olentoja, jotka on luotu liikkumaan. Ensimmäisinä elinvuosinamme kokeilemme tapoja liikkua, hankimme omat tapamme yrityksen ja erehdyksen kautta. Myöhempinä elinvuosina totutut tavat leimaavat käytöstämme enemmän, mutta siitä huolimatta kykymme oppia uutta ja sopeutua on olemassa.

Kun harjoituksen vaikutukset alkavat näkyä, tässä alkaa kehkeytyä suuria suunnitelmia. Mitä muuta voisi kehittää sillä, että harjoittaisi jotain yksinkertaista asiaa päivittäin riittävän kauan.

30/30 - 3

Tartuin haasteeseen: vietä 30 minuuttia syväkyykkyasennossa 30 päivän ajan. Tällä hetkellä on menossa päivä 3 ja tänä aamuna lähentäjälihaksissani oli tunne kuin niitä olisi venytetty.
Syy tällaiseen äärimmäiseen urheiluun on se, että olen aikoinani kyykännyt todella paljon. Sen jälkeen olen kuitenkin ollut useamman vuoden sen kummemmin kyykkäämättä ja viime vuonna oli puolen vuoden jakso, että kyykky oli minulle fyysisesti mahdoton liike. Vammat, yksipuolisesti kuormittava työ, jonka liikekaavasto toistuu samanlaisena päivästä toiseen ja se että mukava elämä vie mennessään ja kulmasoffalla on kiva pötkötellä ovat johtaneet siihen, että entinen liikkuvuus on ollut enää mukava muisto parin viimeisen vuoden ajan.

Olen ajatellut, että olenhan minä vielä notkea, niin kuin olenkin. Luultavasti olen paremmassa kunnossa kuin ikäiseni mies keskimäärin, mutta siitä huolimatta, jos kehoa ei liikuta monipuolisesti, kohta ei enää pysty liikkumaan monipuolisesti. Kolme päivää liikkuvuusharjoittelua tehtyäni huomasin tekeväni kylmiltäni potkuja, joita en mukamas ole pystynyt hetkeen tekemään kunnolla. Tunsin oloni hiukan tyhmäksi. Hyvä puoli tässä on se, että pienen tunteen hölmöydestä voi hyvin antaa mennä menojaan, kun aavistus liikkumisen ilosta hiipii mieleen.

Olen aina rakastanut sitä tunnetta että pystyy liikkumaan vapautuneesti. Akrobatia, kiipeily, sukeltaminen ja vaikka leikkimielinen tappeleminen, sticky hands tyyppinen sparraaminen varsinkin, jossa kehoa käytetään spontaanisti, jossa jokainen liike virtaa toiseen liikkeeseen antaa erikoisen tunteen siitä että toimii syvässä harmoniassa sekä itsensä että ympäristönsä kanssa. Se tunne on viime aikoina ollut vain muisto, mutta jo nyt kun liikkuvuus on hiukkasen parantunut, haaveilen että voisin taas saada kokea sen.

Arpikudoksen hoitaminen

Arpikudos on kollageenipitoista kudosta, jolla keho paikkaa haavat. Jotkin lajit pystyvät uudistamaan kudoksensa ilman arpikudoksen muodostusta, sisilisko kasvattaa pudonneen häntänsä tilalle uuden samanlaisen, kahtia leikatusta meritähdestä kasvaa kaksi uutta meritähteä. Nisäkkäät ovat sen sijaan jossain vaiheessa evoluutiotaan vaihtaneet täydellisen regeneroitumisen nopeaan haavan sulkeutumiseen, mikä pienentää tulehdusvaaraa, mutta tekee paranemisesta epätäydellistä.

Arpikudoksessa ei ole hikirauhasia, ei karvatuppia, eikä pigmenttiä. Se ei ole myöskään yhtä joustavaa kuin normaali kudos. Kun arpikudosta on paljon, se häiritsee kudosten normaalia toimintaa. Arpikudos nivelessä on hankalaa, sillä vaikka kirurgi tekee parhaansa avatakseen kudokset niin että arpikudos kuroutuu mahdollisimman siististi kasaan ja haittaa mahdollisimman vähän normaalia liikettä. Syvät viillot tai laajat arpikudokset muuttavat rasitusten jakautumista kudoksessa. Mitä syvemmällä arpikudos on, sitä useampaa kudoskerrosta se häiritsee. Normaalisti kudoskerrokset liukuvat suhteessa toisiinsa, mutta arpikudos saattaa kiinnittää kerrokset toisiinsa ja estää normaalin liikkeen.

Itselläni oli tämä tilanne, nilkkanivel oli parantuessaan melko hyvä, mutta huomasin että eräissä liikesuunnissa arpikudos kiristi niin paljon, ettei liikettä vain tapahtunut. Pyrin hieromaan kudosta päivittäin, sillä luin jostain että niin kauan kun arpikudos punoittaa, sen muodostumista voidaan ohjata. Arpikudosta tulee silti, mutta siitä tulee elastisempaa, eikä se välttämättä kiinnity alustaansa niin tiukasti kuin se hoitamatta tekisi. Tutkimusnäyttö tästä on ei ole täysin kiistatonta. 

Onko elämää vamman jälkeen?

Murtuma, leikkaus ja immobilisaatio. Niissä merkeissä vietin viime kevään. Heinäkuussa aloitin kuntoutuksen. Jos tavoittelisin lihasvoimaa ja liikkuvuutta, jotka riittävät arkiseen aherrukseen, olisin jo täysin ennalleni toipunut. Kuitenkin urheilu, tai nykyään paremminkin kuntoilu, on sen verran suuri henkireikä, että minun on ollut aivan pakko asettaa rima korkeammalle. Ajattelin käsitellä tässä blogissani ajatuksiani siitä mitä kuntoutuminen on vaatinut ja miten se on onnistunut.

Pyrin jo leikkausta seuraavana päivänä aloittamaan päivittäisen jumppaamisen, jotta terveet osat jalkaani pysyisivät kunnossa ja että toimintakyky alenisi mahdollisimman vähän. Kipu ja epämukavuus unohtuvat nopeasti, mutta nyt kun asiaa tarkoituksella muistelen, mieleeni palaavat hermosäryt, turvotus ja yölliset jumppahetket, kun kipu herätti. Pahin vaihe oli ohi parissa viikossa, kun rakenteet jalassa alkoivat kuroutua uudelleen kasaan ja koipea piti kasassa muukin kuin titaaninaulat ja ompeleet.

Yritin jossain vaiheessa myös asetella TENS-laitteen elektrodeja kipsin alle, mutta se oli huono idea. Kannatti kuitenkin kokeilla, mutta kyllä se lihasten sähköinen ärsyttäminenkin näköjään vaatii sen että ne pääsevät supistumaan vapaasti.

Aktiivisesta jumppaamisesta huolimatta kipsistä kuorittu tikku ei muistuttanut kuin etäisesti tuntemaani jalkaa. Varsinaisella kuntoutuksella oli kolme keskeistä tavoitetta:

1. Hermotuksen uudelleenaktivointi, jotta uuden vamman riski pienenisi
2. Liikelaajuuden palauttaminen, jotta jalkaa voi harjoittaa
3. Lihasvoiman lisääminen, jotta nestekierto jalassa vahvistuu ja toipuminen nopeutuu

Koska hermotus oli lamaantunut, kaikki kipsauksen aikana mahdottomat liikkeet aiheuttivat kipuaistimuksen. Ensimmäisinä päivinä olin muutaman kerran epäluuloinen sen suhteen onko kivun aiheuttava liike luonnollinen vai hajosiko jalka jo uudestaan. Kynnyksen päälle astuminen paljaalla jalalla kirvelsi kuin... no, pidetään blogi painokelpoisena, sattui tosi paljon.

Liikelaajuudet olivat mitättömät, en muista enää tarkkoja asteita, joita ortopedi jälkitarkastuksessa luetteli, mutta jalka oli käytännössä jämähtänyt asentoon, johon se oli kuudeksi viikoksi sidottu ja molemmin puolin nilkkaa liikettä rajoittivat myös luuhun asti ulottuvat leikkausarvet.

Tasapainoharjoitukset aloitin kutakuinkin saman tien kun kipsi poistettiin. Hermotusta harjoitin mielikuvaharjoituksilla ja kevyillä jumppaliikkeillä. Alkuun pelkkä seisominen oli hankalaa, vaikka olin jättänyt kävelykepitkin pois heti kun se ortopedin ohjeiden mukaan oli mahdollista. Yhtä kyynärsauvaa käytin pidemmillä matkoilla ontumista vähentääkseni ja liikekaavastoani suojellakseni. Pidin kuitenkin mielessä koko ajan, että päivittäinen pieni harjoitus on ehdottoman tärkeää, että toimintakyky palautuu.

Koulutettu hieroja Santeri Humina, ortopedinen osteopaatti Harri Rovio, fysioterapeutti Miika Wikberg ja fysioterapeutti Jussi Ojaniemi auttoivat kuntoutuksessa pyyteettä, ammattitaitonne ja osaamisenne säästi minulta paljon tiedon etsimisen vaivaa, myös tehdyt hoidot auttoivat ja jouduttivat parantumista. Siitä suuri kiitos.

Säännöllinen harjoittelu pienestä kivusta huolimatta yhdessä säännöllisten hoitojen kanssa palauttivat toimintakyvyn noin puolessa vuodessa lähes ennalleen. Hissiä en käyttänyt juurikaan, ennen kuin jalka kesti kiipeämisen viidenteen kerrokseen. Venyttelen edelleen säännöllisesti ja pyrin käymään kuntosalilla ainakin kolmesti viikossa. Kävelylenkkejä teen pari viikossa.

Oleellista kuntoutumisen kannalta on tuntunut olevan arpikudoksen pehmentäminen hieromalla ja kuppaamalla, nilkan liikelaajuuden palauttaminen mobilisoinnilla ja manipulaatiolla. Lihasvoiman palauttaminen, jotta lihaksen voima voittaa nivelkapselin jäykkyyden, ja monipuolinen liikkuminen, jotta mahdollisimman moni liikesuunta tulisi aktivoitua uudestaan.

Tämä on tiivistelmä siitä miten asiat etenivät. Ei ole ehkä kaikkein tehokkainta jäsennellä ajatuksiaan blogin muodossa, mutta jos joku asia herättää kysymyksiä, yritän vastata parhaani mukaan ja ehkä kirjoitan vielä jostain tietystä vaiheesta tai fysiologisesta ilmiöstä tarkemmin.

Yhteystietoni löytyvät nettisivuiltani www.koulutettu-hieroja.fi, jos sinulla on vastaava vamma, olen melko varma että osaan auttaa myös sinua kuntoutumaan entisellesi. Minä sain apua ja tahtoisin puolestani auttaa muita.

Rakas nettipäiväkirja, siitä on aikaa

Tämä blogi on jäänyt taka-alalle sen jälkeen kun avasin viralliset kotisivuni, www.koulutettu-hieroja.fi. Tänne kuitenkin kävijätietojen mukaan edelleen tulee osumia, joten olisi kai ihan reilua päivittää tätä.

Paljon on vettä virrannut, yritykseni on täyttänyt kokonaisen vuoden ja itse asiassa hätyyttelee jo toista. Olen muuttanut Tampereen keskustaan Laukontorin kupeeseen osoitteeseen Aleksis Kiven katu 15. Viimeisen vuoden sisään olen saanut myös erittäin intensiivisen koulutuksen kuntoutuksesta, sillä viime keväänä sattui tapaturma, jossa jalkani katkesi. Nyt voin sen kummemmin henkseleitä paukuttelematta sanoa, että tiedän kuinka titaanilla kasaan kursitusta jalasta tulee vielä ihan käyttökelpoinen kulkupeli. Hieronnan merkitystä parantumisen jouduttajana ei voi liikaa korostaa, sillä on ollut todella suuri vaikutus.

Olen myös aloittanut yhteistyön muutaman kollegan kanssa, voidaksemme tarjota asiakkaillemme entistä parempaa palvelua. Tästä asiasta tulee kevään edetessä lisää tietoa.

Ai niin ja vaikka tämä asia ei sinänsä liity omaan liiketoimintaani, niin uusissa toimitiloissani on myös suolahuone, jota kannattaa kokeilla, jos allergiat ja/tai poskiontelontulehdukset vaivaavat. Olen nyt muutaman kerran itse testannut ja todistan vahvasti, että suolahoidon avulla voi poskiontelontulehdusta hoitaa. Itse pääsin viimeisimmästä eroon kolmella hoitokerralla, kun aloitin hoidon heti ensioireiden puraistessa.