Hieronta on hoitomuotona ikivanha. On ihmiselle luonnollinen reaktio koskettaa kipeää kohtaa ja hieroa sitä. Järjestelmällistä hierontaa on harjoitettu useammissakin kulttuureissa, joskus perinne on välittynyt vain opettajalta oppilaalle ilman kirjallisia muistiinpanoja, mutta esimerkiksi Kiinassa on hyvin vanhoja muistiinpanoja terveydenhoitomenetelmästä, jossa terapeutti soveltaa erilaisia hierontaotteita asiakkaan vaivojen lievittämiseksi. Tänä päivänäkin hieronta on tärkeä osa perinteista kiinalaista lääketiedettä, vaikka länsimaissa tuina-hierontaa tutumpi hoitomuoto lienee nykyään akupunktio.
Klassinen hieronta, eli länsimainen lääkintähieronta tai jossain yhteyksissä jopa ruotsalainen hieronta, perustuu ns. klassisiin hierontaotteisiin: sivelyyn, hankaukseen, ravisteluun, täristelyyn, taputteluun. Joissain lähteissä mainitaan myös pusertelu ja rullaus nimiset otteet. Jokaisella hierontaotteella on omat fysiologiset vaikutuksensa ja sovelluskohteensa, esimerkiksi sivelyote on hyvä kudosten lämmittämiseen ennen muokkaavempia otteita, sillä ja puserteluotteella saadaan myös vilkastutettua laskimoverenkiertoa ja lymfakiertoa. Hankausotteella voidaan lämmittää kudoksia aiheuttamalla kitkaa pintaa syvemmälle. Osa otteista soveltuu paremmin jänteiden käsittelyyn, osa tepsii lihaskalvojen kiristykseen.
Hieronta on käsityötä ja jokaisella hierojalla on oma käsialansa. Otteiden hallitseminen on yksi osa kokonaisuutta, hierojan on tunnettava myös anatomia perusteellisesti ja oltava perillä yleisimmistä tuki- ja liikuntaelinvaivoista, joita hieronnalla voidaan hoitaa. Vaikka perusteet on helppo oppia, ei ihmiskehon toimintaa olla vielä täydellisesti selitetty ja jokainen asiakas on yksilö. Elintavat, työ, ikä, ruumiinrakenne ja jossain määrin myös persoona vaikuttavat siihen miten ihminen käyttää kehoaan ja miten se reagoi hoitoihin. Monesti hieronta on keholle uusi kokemus ja tarvitaan useampi hoitokerta että saadaan paras mahdollinen hoitotulos. Oma kokemus on kuitenkin ollut, että joskus jo yksi hoitokerta riittää esimerkiksi ylirasituksen kivun poistamiseen.
Klassisen hieronnan otteita sovelletaan myös urheiluhieronnassa, mutta niiden lisäksi käsitellään myös triggerpisteitä ja tehdään tarpeen mukaan venytyksiä, mobilisointia ja muita erikoistekniikoita. Raja klassisen hieronnan ja urheiluhieronnan välillä on tekniikoiden puolesta häilyvä. Urheilijoilla on kuitenkin omat vaatimuksensa lihashuollon suhteen, mutta niistä enemmän ehkä toiste.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti