perjantai 21. syyskuuta 2012

Uusia tuotteita tulossa pian!

Aina välillä neuvon asiakkaille kotihoito-ohjeena kevyttä liikuntaa, jotain tiettyä kiusankappaletta vahvistamaan. Mahdollisesti jo ensi viikolla saan myyntiin laadukkaita ja sopivan hintaisia kotikuntoiluvälineitä. Valikoimaan tulee ainakin vastuskuminauhoja ja tasapainolautoja. Tarpeen tullen voi kauttani tilata vaikka kuntopalloja, kahvakuulia ja paljon muuta vaativaankin käyttöön tarkoitettuja kuntoiluvälineitä. Lisäksi hyllylle tulee kotimaista Arctic cool-kylmägeelejä, joissa on mukana aloe veraa, ja ovat ihoystävällisiä sen lisäksi että toimivat ensiapuna rasittuneille lihaksille. Hinnasto ilmestyy myöhemmin.

Lupaan jo tässä, että myyntiin ei tule mitään sellaista, mitä en itse käyttäisi. Odotan tätä tuotemyynnin alkua siitäkin syystä innolla, että pääsen samalla täydentämään kätevästi myös "kotikuntosalini" välinevalikoimaa ja saan hankittua uusia aseita omaankin lihashuoltooni. Parhaat laitteet omatoimiseen kuntoiluun eivät minusta ole vieläkään painavat raudat, vaikka niissäkin on omat hyvät puolensa, vaan kevyet ja pienikokoiset jumppavälineet, joita voi käyttää vaikka iltasella television ääressä. Tehokkainta kuntoilua kun on se, mitä tulee tehtyä.

Niin ja ensi viikolle on vielä vapaita hieronta-aikojakin jäljellä. Soita ja varaa 044-9254542

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti